Tiedän kyllä näyttäneeni yksinäiseltä. Välinpitämättömyyteni maailmaa kohtaan oli vain kasvanut kasvamistaan, saaden minut hiljalleen palaamaan samoihin varjoihin.

Minua paleltaa taas, mutten viitsi tehdä asialle mitään.

Tässä maailmassa ihmiset ovat raunioita.

Kokemukset tappavat heitä sisältä päin, antamatta tilaisuutta parantaa haavoja. He yrittävät pyristellä sitä vastaan, mutta lopulta joutuvat vain kaikessa viisaudessaan laskemaan aseensa ja myöntämään kaiken olevan harhaa. 

Olen kulkenut ohi liian monesta ihmisestä.

Jokainen ihminen, jonka olen kadulla kohdannut, jota olen tuulessa suudellut, voisi pelkästään vihallaankin karkoittaa sen yksinäisyyden, joka korventaa minua sisältä. 

Se ajaa minua hellittämättä eteenpäin, en voi jäädä samaan paikkaan kuin hetkellisesti, taas itseäni särkien vain jatkaakseni matkaa.

En halua odottaa, että tämä kaikki taas kaatuisi

Yritän luottaa siihen, että suunnitelmat loppujen lopuksi toimisivat. Ja jolleivat, minun täytyy vain keksiä aina uusia ja uusia, saaden siten loputtoman labyrintin vihdoin toimimaan saumattomasti mielessäni. 

Mutta eihän se niin mene, aina jonkun suunnitelmat menevät ohitseni, kun joku muu tietää paremmin mistä narusta vetää. 

Meillä kaikilla on syvällä itsessämme joku, jonka takia haluamme antaa pois kaiken, vain viettääksemme hetken hänen kanssaan.

Joku, jonka muisto saa meidät itkemään ja nauramaan ja istumaan pihalla miettimässä, miltä tuntuisi kun päästäisi kaiken liukumaan otteesta. 

Siellähän minä äskenkin istuin, paleltumassa terassilla, välittämättä siitä, että se ei ollut kovin viisasta. 

Välittämättä myöskään siitä, että minun ei olisi kannattanut hakeutua sinne ajatuksineni.

Tajusin kirjoittavani sormellani kaiteeseen sitä ainoaa avunpyyntöä, jota kukaan ei tulisi ikinä näkemään. Jos minä nyt päästäisin itseni lipeämään, ei paluuta takaisin olisi. 

Niin, tai jos vaikka istuisin lempipaikassani, ei kenelläkään riittäisi mielenkiintoa erottaa istujan kasvoja ja miettiä, mitä hän siellä teki. Jopa hetki pelätä hänen puolestaan ja huoli kasvoillaan pysäyttää joku muukin ja osoittaa ylös.

"Mitä hän tekee?"
"Ei kai hän aio...?"
"Soittakaa joku poliisille!"

Niin, ei ketään kiinnostaisi. Ei kukaan kerkeäisi. Ei kukaan haluaisi.
Minun kotinikin oli vain raunioita.

 

~TYAKME

ps. NP; Jeydon Wale - Bright Eyed Beautiful Girl